Laulu etsii kotia – mutta mistä on kyse?

Hei, sinä ensikertalainen tai jo useamman kerran tänne eksynyt ihmettelijä!
Tervetuloa soivaan blogiini ja kodittomien laulujen konserttiin!

Mistä on kyse?

Laulu etsii kotia -sivusto sai alkunsa, kun pöytälaatikkoni ei enää mahtunut kiinni – niin täynnä se oli tekemiäni lauluja, jotka eivät olleet koskaan nähneet päivänvaloa. Olin jo vuosia haaveillut kotistudiosta ja siitä, että lauluni tulisivat kuulluiksi tai löytäisivät jopa kodin jostakin. Lopulta marssin Fazer Musiikkiin, jossa minut autettiin alkuun, ja vähitellen myös tämä sivusto löysi muotonsa keväällä 2016.

Mitä täällä voi tehdä?

Sivustolle voi piipahtaa vain kuuntelemaan ja fiilistelemään lauluja tai seuraamaan niiden kodinetsinnän etenemistä, mutta lauluja voi tulla myös erityisesti etsimään.

Kaikki täällä olevat kappaleet etsivät nimittäin kotia. Jos siis tarvitset itsellesi, bändillesi tai vaikkapa musikaali-produktioosi esitettävää musiikkia, täältä saatat sitä löytää! Lisäksi sivusto toimii portfolionani. Jos olen juuri etsimäsi henkilö tai sinulla viriää visio yhteistyöstä, ota rohkeasti yhteyttä.

Miten pääsee alkuun?

Biisien makuun pääset esimerkiksi valitsemalla Laulujani-valikosta kohdan Kuunnelluimmat. Toinen vaihtoehto on valita mieleinen musatyyli sivuvalikon kohdasta Kategoriat ja tutustua valitun genren biiseihin ja tarinoiden kera. Jos puolestaan haluat aikamatkata blogissani nykyhetkestä taaksepäin mene etusivulle ja skrollaa alaspäin. Minuun ja osaamiseeni voit tutustua valikossa Kuka minä olen. Sieltä löydät muun muassa lisätietoa taustoistani sekä näytelmäohjauksieni videoportfolion.

Jos haluat jatkossa vinkkauksen uusista päivityksistä täällä, paina etusivun oikeasta yläkulmasta löytyvää Following Laulu etsii kotia -nappia tai tykkää sivusta Facebookissa.

X10

Leppoisia kuunteluhetkiä! Toivottavasti viihdyt!

Kikatuslaulu (2019)

Kun Siki-Uni ja Pikku-Häy astelevat studioon (eli olohuoneeseemme, jonne olen pystyttänyt studion) alkaa tyypillisesti sattua kaikenlaista suunnittelematonta ja odottamatonta. Niin tälläkin kertaa.

CollageMaker_20190331_181939608
PSSSST, kuvaa klikkaamalla siirryt Siki-Unen ja Pikku-Häyn Youtube-kanavalle!

Tarkoituksena oli viimeistellä artistikaksikon puolivalmis tekele, kun Pikku-Häy kesken äänityksen sai hillittömän kikatuskohtauksen. Myöhemmin raidasta tarkistaessani hepulin pituudeksi varmistui 4 ja ½ minuuttia. Tämä autenttinen naurusoolo oli pakko saada hyötykäyttöön, joten vanhat suunnitelmat hylättiin välittömästi ja niiden sijaan alettiin testailla, millainen voisi olla Nauravan kulkurin pikkuväelle suunnattu versio. Ja tässä se nyt on: KIKATUSLAULU!


*************************
Mä haluun kikattaa, mä haluun kikattaa,
kika-kika-kikattaa.
Mä haluun kikattaa, mä haluun kikattaa,
ki-ka-kikattaa.

Mä haluun hohottaa, mä haluun hohottaa,
hoho-hoho-hohottaa.
Mä haluun hohottaa, mä haluun hohottaa,
ho-ho-hohottaa.

Aamulla se alkoi, se hepuleiden hepuli.
Nauru levis’ jalkoihin, täris’ koko pepuli.

Mä haluun hihittää, mä haluun hihittää,
hihi-hihi-hihittää.
Mä haluun hihittää, mä haluun hihittää,
hi-hi-hihittää.

Mä haluun räkättää, mä haluun räkättää,
räkä-räkä-räkättää.
Mä haluun räkättää, mä haluun räkättää,
rä-kä-räkättää.

Koko päivän jatkui tuo loppumaton kikatus.
Väsyttää jo alkoi mokoma nauruhermo-hikatus.

Mä haluun kikattaa, mä haluun kikattaa,
kika-kika-kikattaa.
Mä haluun kikattaa, mä haluun kikattaa,
ki-ka-kikattaa.

Hi-hi-hihitytti, ha-ha-ha-ha-hatutti,
ho-ho-hohotutti, kunnes suuni sulki tutti.

*************************

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!

Papan puutarha (2017)

Sukujen historiat ovat oikeita tarinoiden aarreaittoja! Kiitos isovanhempieni, oman sukuni tarinat ovat kulkeutuneet suullisena perimätietona myös minun korviini. Ja kuten asiaan kuuluu, osa niistä on vuosikymmenten saatossa värittynyt niin paljon, että luotettavuutta on syytä arvioida kieli poskella.

Jos kuulopuheisiin on uskominen, sukumme suonissa on virrannut parantajien ja verenseisauttajien veri sekä runonlaulajien kalevalainen mahti. On laulettu Lönnrotille, lähetyssaarnattu Ambomaalla, koettu talvisodan ihmepelastuminen, autettu Tolkienia haltijakielen kehittämisessä, vartuttu muusikoiksi, näyttelijöiksi, jopa presidentiksi. Niin, ja annettu jollekulle Pohjoismaiden prinsseistä rukkaset – häntä ei sukuun kelpuutettu.  Osan tarinoista voi jopa osoittaa todeksi, loput todeta hauskoiksi tarinoiksi, jotka perustunevat jonkinlaiseen totuuteen.

Yksi todeksi osoitetuista asioista on suvun runonlaulajahistoria. Isoisoisoisoisoäitini Mateli Kuivalatar lauloi muun muassa Kantelettareen tallennettuja runojaan ainakin Elias Lönnrotille ja August Ahlqvistille. Tähän runonlaulaja-identiteettiin samaistuin itsekin vahvasti jo pienenä tyttönä, ja joitakin vuosia sitten aloin tehdä lauluja sukuni tarinoihin pohjautuen, moderniin Mateli-tyyliin. Näissä lauluissa yhdistelen tarinankerrontaan elementtejä kansanlauluista ja räp-musiikista. Tarinan lähtökohdat perustuvat kuultuun totuuteen, mutta olen tietoisesti sekoittanut niihin myös fiktiota. Yksi näistä lauluista, Isoäidin päiväkirja (2014), on julkaistu blogissa jo aiemmin ja siitä on tekeillä uusi versio, uudelleen rakennettujen taustojen kera. Mutta nyt on toisen tarinan vuoro.

Papan puutarha (2017) laulun esikuvana on toiminut isoisäni isä. Hän oli ammatiltaan puutarhuri, kunnes sodat pakottivat taisteluihin. Vaikka jälkipolville jääneet kunniamitalit kertovat menestyksestä rintamalla, isoisän isälle sodan muistot olivat raskas taakka kannettavaksi ja osoitus ihmisten järjettömyydestä.

Sisällissodan muistovuoden lähestyessä halusin kirjoittaa aiheesta laulun ja jotenkin tämä sotimista vastustava sukumme puutarhuri tuntui sopivalta hahmolta tarinaan. Laulussa pappa on kuitenkin saanut jäädä puutarhaansa, ja vaikka sisällissodan kaiut ulottuvat sinnekin, saa hän tällä kertaa tehdä ratkaisut sydäntään kuunnellen – ei pakon sanelemana. Melodian seasta voi tunnistaa vanhan kansanlaulun Sinisiä, punasia ruusunkukkia.


*************************
Mun pappani oli puutarhuri
ja papalla kukkiva piha.
Mutta vaikka pihalla kukkivat
pelargoniat, niin samalla viha
jakoi kahtia kansaa Suomen,
näytti synkeänharmaalta huomen.
Vaikka papalla auringonkukkia rivi,
oli sydämen alla kivi.

Puhkes’ puutarha hehkuun hempeimpään
ja niin oli ruusujen vuoro,
mutta ruusutpa taisteli keskenään,
valkoisten ja punaisten kuoro.
Halveksien ne katsoivat toisiaan kuin
apajilleen tullutta loista.
Pappa ikävöi kukkiaan joille
kelpas’ kaikki toisin kuin noille.

Väki puolin ja toisin ruusuja osti,
kun kukoisti pappani piha.
Väärän valinnan värissä toisilleen kosti
ja syveni kansan viha.
Päätti pappa et’ luopuisi toisista jotta
värisodasta ei tulis’ totta.
”Mutta kumman puolen otan,
kummat pihaltani karkotan?”

Mun pappani oli puutarhuri,
mut’ päätti et’ jokainen kukka
saa lähteä ruusupuskista ennen
kuin kansamme perii hukka.
”Sillä nyt eripuraa ne kylvävät vain,
ruusut joista onnea ennen sain.”
Ja niin katos’ ruusujen rivi
ja sydämen alta kivi.

*************************

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!

 

 

OMA NOSTO: Kaksi puuta (2016)

20141018_103802.jpg

Aika virtaa huomaamatta eteenpäin.
Isoisäni kuolemasta on kulunut kohta neljä vuotta. Vain alle vuosi hänen poismenonsa jälkeen myös isoäitini kuoli yllättäen, syntymäpäiväjuhliensa päätteeksi, juhlatiskien ääreen. Äitini pyysi minua kirjoittamaan muistoilmoitukseen isoäitiäni kuvaavan runon, ja totta kai lupasin. Mutta isoäidistä oli mahdoton kirjoittaa kirjoittamatta samalla myös isoisästä.

Isovanhempani tekivät aina kaiken yhdessä, eivätkä juuri koskaan olleet erossa toisistaan, ainakaan minun elinaikanani. He olivat kuin kaksi yhteenkasvanutta puuta, jotka seisoivat vuodenkierrosta toiseen vierekkäin. Kaksi puuta syntyi tästä ajatuksesta, yhdessä illassa. Seuraavana päivänä valmis runo pakotti istumaan vielä pianon ääreen ja kas – se tahtoikin kasvaa lauluksi.

Laulun koko syntytarinan voit lukea täältä.


*************************
Kaksi puuta seisoi vieretyksin.
Kun toinen kuihtui, niin toinen jäi yksin.

Tuli kevät ja lähtö jäiden,
aika jälleennäkemisen puiden näiden.
Kera tuoreiden lehtien
ne taas seisovat vieretyksin.
Eikä kummankaan tarvitse enää
koskaan olla yksin.

*************************

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!

Alkuvuoden ajatuksia ja kolme kuunnelluinta

Musapöhinä.
Sellaista on ilmassa.

Näin ajattelin tämän tekstin aloittaa, kunnes minulle valotettiin, että pöhinä tarkoittaa itse asiassa yleishyödytöntä pyöriskelyä, oleilua, hengailua ja touhuilua ilman erityistä päämäärää.

EI EI EI! Juuri sitä EN tarkoittanut.

Minulle hyvä musapöhinä on merkinnyt aina täysin päinvastaista. Se on raapimaan pakottava kutina nenänpäässä. Hetki, jolloin viimeinenkin sävel tai lyriikanpalanen loksahtaa laulua tehdessä kohdilleen. Enteilevä tunne, että suunta on löytynyt ja siitä kannattaa pitää kiinni. Se kehoon iskeytyvä energialataus ja selittämätön hyvä fiilis, jonka musisoiminen eri muodoissaan tuottaa.

Helmikuussa Laulu etsii kotia piipahti Samettiklubin lavalla. (Tunnelmapaloja löydät täältä). Kokemus oli yllättävän voimakas ja pölyt tomuttava muistutus itselle, mistä kaikki alkoi, miksi tätä teen, ja miten paljon lavallaolosta ja ihmisille laulamisesta itse asiassa tykkään. Viime vuodet olen pysytellyt poissa lavalta, mutta miksi – sitä en enää itsekään muista. Varmaan vaan unohdin, miten kivaa siellä on, ja keskityin musiikin tekemiseen muulla tavoin.

Toisaalta, menneiden muistelun ja nostalgisoinnin rinnalla on upeaa huomata, että uusien elämänvaiheiden myötä myös musiikista löytyy uusia ulottuvuuksia. Tästä hyvä esimerkki ovat Siki-Uni ja Pikku-Häy, kertaluontoiseksi tarkoitettu leikki, joka karkasi vapauteen. Tällä hetkellä näille vauvamusiikin sankareille on perustettu jopa oma sivusto (suphmusiikki.wordpress.com), jolta kaikki kaksikon studioleikkibiisit ovat helposti löydettävissä. Neljä uutta studioleikkiä on myös valmistumassa, kunhan Pikku-Häy malttaisi nukkua riittävän pitkiä päiväunia, että Siki-Uni ehtisi editoida ne loppuun!

Mutta jottei varsinainen asia unohtuisi, suitsitaanpa hieman uutistulvaa ja siirrytään käyttämään korvia. Mitä olettekaan alkuvuonna ahkerimmin kuunnelleet?

Näitä lauluja on kuunneltu eniten:
(Klikkaamalla laulun nimeä, pääset tutustumaan sen tarkempaan syntytarinaan.)

1. Pottajuttuja (2019)
 Siki-Unen ja Pikku-Häyn pottailuun rohkaiseva yllätyshitti on saadun palautteen perusteella tuottanut toivottua tulosta monissa taaperotalouksissa. Ilmeisesti vauva tietää, mikä parhaiten toimii, sillä meilläkin juniori oppi pottailun salat näitä riimejä rallatellessa jo alle yhdeksänkuisena. HUOM. Sallittu myös pottailuiän ylittäneille.

2. Vaeltajat (2016)
 Samettiklubi-esiintymisen jälkeen tämä laulu on löydetty uudelleen. Välillä harmittaa, että äänitys on tehty jo ennen kuin sain kelvolliset studiolaitteet, mistä johtuen äänenlaatu on heikompi. Mutta Elisen duetoinnit ja Tonin kitararaidat ovat tässä versiossa niin ihastuttavat, ettei tätä voi enää udelleenkaan alkaa tehdä.

3. Majakka (2018)
 Tämän laulun kohdalla pääsi melkein itku, sillä Facebook näytti tiedon uudesta julkaisusta vain kahdeksalle ja karhusi rahaa sen vastineeksi, että postaus näytettäisiin useammalle. En maksanut – periaatekysymys – vaikka juuri tämän laulun olisin halunnut ihmisten kuulevan. Muutaman päivän Majakka oli muserrustilassa, sitä oli kuunneltu vähemmän kuin mitään muuta sivuston laulua koskaan aiemmin. Mutta sitten tapahtui käänne. Löysitte ilmeisesti laulun luo omia väyliänne pitkin. Kiitos siitä.


Piditkö kuulem
astasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!

Majakka (2018)

Joskus uuden tekeleen äärellä tulee vahva tunne, että nyt osui ja onnistui. Luova puuska on tuottanut jotain kutkuttavaa ja kiinnostavaa. Aina näin ei suinkaan ole. Välillä jo heti laulun valmistuttua tietää, että tällainen tästä nyt tuli – merkityksetön ja arkinen luritelma, joka hautautuu nopeasti laatikon pohjalle, eikä jätä itsestään minuun minkäänlaista jälkeä. Mutta nämäkin väliluritelmat ovat osa prosessia, niitä näkymättömäksi jääviä vuoren seinämiä joita ilman ei olisi huippujakaan.

Majakka (2018) on yksi henkilökohtaisista huipuistani: laulu, jonka jokainen sävel kaikuu merkityksenä ihon alla.

Minulla on tapana antaa lauluja aina silloin tällöin lahjaksi. Kun teen lahjalaulua, lähden etsimään laulun alkuitua henkilöstä jolle sen teen, sillä haluan, että laulu on saajansa näköinen (tai kuuloinen). Majakka syntyi syntymäpäivälahjaksi ulkosaariston kasvatille, jolle meri on yhtä itsestäänselvä osa elämää kuin uni jollekulle toiselle.

Jo laulua tehdessä kuitenkin huomasin, että siitä tuli minullekin äärettömän rakas ja tärkeä. Tuoreena äitinä samaistuin vahvasti hurmaavan arvaamattoman meriveljensä syleilyssä seisovaan majakkaan. Haluaisin ajatella pystyväni samaan kuin laulun majakka: olla se pettämätön luotsi, joka osoittaa karien paikat ja suojaa silloin, kun myrsky puhkeaa.


*************************
On jonkun seistävä täällä,
työ tärkeä, yksinäinen.
Meri ystävä on poutasäällä,
mutta naapuri kylmäpäinen.
Näet keskellä merta sä saaren
kuin tyhjästä se kohoaa.
Kuvanveistäjä rantojen kaaren
meri on, työnänsä silottaa.

Tämä ikuinen pesti on täällä,
työsarka – se on loputon.
Edes huomaa et, mua tarvitset
ennen kuin apua hetkessä kaipailet.
Meri ottaa ja antaa, hän veljeni on,
isoveljeni hurmaava, arvaamaton.
Minä puolestaan ryhdin sain sotilaan,
ryhdyin valolla veneitä suojelemaan.

Tämä saari on kuin valtaistuin,
josta valtakuntani vaarat näen.
Valokruunu mun päässäni loistaa
ja se pyörii kun käännän pään.
Minuun luottaa voit armoilla veden,
luottoluotsiisi sylissä yön.
Tunnen rannat mä lähisen veden,
meriveljeni karisen vyön.

Tämä ikuinen pesti on täällä…

On jonkun seistävä täällä,
työ tärkeä, yksinäinen.
Pidän kruununi pyörivän päällä,
meren matkaaja sua suojellen.

*************************


Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!

Samettiklubilla 19.2.2019

Laulu etsii kotia vieraili Samettiklubin lavalla tiistaina 19.2.2019. Kanssani esiintymisjännitystä jakoi luottoduettoparini Elise Hasanen.

Virallinen ensiesiintyminen lauluntekijänä on siis nyt takanapäin, ja tuore innostuneisuuden tärinä iholla on mukava jatkaa tästä eteenpäin.

Jos illan aikana kuullut laulut jättivät uudelleenkuuntelemisen kutinan, tai haluat eläytyä illan tunnelmiin vaikket mukana ollutkaan, löydät biisit esitysjärjestyksessä alta. Ensin vaelletaan kohti toista, sitten odotetaan yhdessä kolmatta saapuvaksi ja lopuksi toivotetaan pieni seikkailija tervetulleeksi.

Kiitokset kaikille tunnelmallisesta illasta! Uskallanpa luvata, että Laulu etsii kotia nähdään paikalla toistekin.

P.s. Uutta musiikkia sivustolle on tulossa jo ensi viikon aikana!

Samettiklubilla 19.2. esitetyt laulut:

(Klikkaamalla laulun nimeä, pääset tutustumaan sen tarkempaan syntytarinaan.)

Vaeltajat (2016) 

Tähdissä syntynyt (2016) 

Laulu seikkailijalle (2014) 

 

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!

Pottajuttuja (2019)

IMG_20190211_181917

Poika sai joululahjaksi potan ja vaikkemme ajatelleet hänen olevan vielä pottailuikäinen, niin pitihän se koeajaa. Yllättävää kyllä, juniori suhtautui uuteen valtaistuimeensa välittömästi kuin kylpyhuoneen kuningas, ja kun se kerran kuninkaalle kelpasi, otettiin potta saman tien vakiokäyttöön.

Ei kulunut kauaa, kun Siki-Uni ja Pikku-Häy alkoivat ilmestyä pottailuhetkiin mukaan. Syntyi toinen toistaan kummallisempia riimittelyjä ja laulunluikauksia, kunnes lopulta oli aika siirtyä niiden kera studioon.

Juniori alkaa olla melkoinen musahai yhdeksän kuukauden elämänkokemuksellaan. Soittimet kiinnostavat ja poika on oppinut, että jos jamittelumusiikkia ei muuten kuulu, sitä voi hyräillä itse samalla, kun kaivaa parista liikkeestä koostuvan tanssirepertuaarinsa esiin. Myös Pikku-Häyn sooloraitojen kanssa alkaa olla valinnanvaikeutta. Hän kun tuppaa nykyään olemaan loputtoman tuottelias mikin äärelle päästyään – mutta sehän on pelkästään positiivinen ongelma!

Tässä siis Siki-Unen ja Pikku-Häyn tuorein studioleikki, Pottajuttuja.


*************************
Kun kaupasta haettiin se sininen potta,
se sininen, sininen potta,

niin kylppärin valtaistuimesta
tulikin silloin totta.

Pottajuttuja, pottajuttuja, potta, potta, pottajuttuja,
pottajuttuja, pottajuttuja, potta, potta, potta.

Saapui kuningas tuoliaan testaamaan,
sitä sinistä, sinistä pottaa.
Katsoi palvelusväkeä kummissaan,
kaikki häneltä jotain odottaa.

Pottajuttuja, pottajuttuja, potta, potta, pottajuttuja,
pottajuttuja, pottajuttuja, potta, potta, potta.

Pss-pss-pss, sanoo palvelija,
kak-kak-kak, sanoo kokki,
odottaa neuvonantaja
että potassa rämisee rokki. (x2)

Pottajuttuja, pottajuttuja, potta, potta, pottajuttuja,
pottajuttuja, pottajuttuja, potta, potta, potta.

Kun kaupasta haettiin se sininen potta,
se sininen, sininen potta,

niin kylppärin valtaistuimesta
tulikin silloin totta.

Pottajuttuja, pottajuttuja, potta, potta, pottajuttuja,
pottajuttuja, pottajuttuja, potta, potta, potta.

Mutta kuningas se istuu, istuu vaan,
ei ole aikomustakaan
hällä sihistä ja puhista ja pinnistää,
kun hauskempaa on töllöttää
palveluskunnan outoa käytöstä, 
hullunkurista pottanäytöstä.
Sellaista kuningas arvostaisi,
jos rauhassa käydä vessassa saisi.

*************************

PSSSST!
Jos Siki-Uni ja Pikku Häy ovat jääneet sinulle vielä tuntemattomiksi, kurkista ja kuuntele heidän aiempia studioleikkejään täältä:
Vauvan kanssa studiossa
Vapise Nukkumasa (2018)
Korvatunturin juniori (2018)


Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!

OMA NOSTO: Hiljainen hiihtäjä (2017)

img_7686

Päivä päivältä yhä korkeammiksi kohoavat hanget ja metsäteillä ohi suihkivat hiihtäjät helpottivat tämänkertaisen oma nosto -biisin valintaa. Luin juuri, että jopa noin kolmannes suomalaisista hiihtää! Hyvä me! Valitettavasti Helsingin Sanomat (19.1.2019) uutisoi tosin myös laturaivon yleistyneen.

Tämän laulun hiihtäjä ei raivoa, mitä nyt hiljaisessa mielessään vuoroin kihisee ja pihisee, mutta matkan taittuessa mieli kirkastuu niistäkin. Hiljainen hiihtäjä (2017) on laulu suomalaisesta mielenmaisemasta ja fyysisen tekemisen mielipahaa poistavasta vaikutuksesta. Laulun syntytarinan voit käydä lukemassa täältä.

 


*************************
Latu kulkee lumista pintaa
kauas tunturin tuolle puolen.
Kuuran kätkemää kristallisiltaa
lykkii voimalla ukonnuolen
tuo hiihtäjä hikinen.

Hiki huuhtelee mielen mustaa,
lihasvoimaksi kipua muuntaa.
Vaitonaisena nenänalustaa
pyyhkii hiihtäjä tutkien suuntaa.
Itä pilvistä pimenee.

Suru on sisäinen hiljaisuus,
ilo kuuluu kauas.
Suru sydäntä painava salaisuus,
ilo helkkyvän hauras.
Itä pilvistä pimenee.

Suksi suruja allensa murtaa.
Sivakoidessa sumuinen mieli
selkenee ja hiihtäjää turtaa
hellii talvinen kohtalonkieli,
mielipahoja parantaa.

Suru on sisäinen hiljaisuus,
ilo kuuluu kauas.
Suru sydäntä painava salaisuus,
ilo helkkyvän hauras.
Suru on sisäinen hiljaisuus,
ilo kuuluu kauas.
Suru sydäntä painava salaisuus,
ilo helkkyvän hauras
mielipahoja parantaa.

*************************

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!