Useimmat kouluaikoina kirjoitetut laulut ovat sellaisia, etteivät ne enää sovi omaan suuhun. Niiden kautta on toki hauska muistella, mitä joskus koki, tunsi tai ajatteli, mutta sanoihin ei saa enää puhallettua ja ammennettua sisältöä itsestään.
Suvien satu (2003) on kuitenkin yksi poikkeuksista. Olin sen tehdessäni täyttänyt juuri 17. Isoisoäitini oli tuolloin jo yli satavuotias ja hänen aikansa oli käymässä vähiin. Lopulta laulu saattelikin hänet tuulenpaimenten tanssiin laulaessani sen hänen hautajaisissaan.
Niin kuin monissa muissakin lauluissani, myös tässä kuulen kaikuja Eino Leinon Nocturnesta. Jostain syystä ihastuin runoon jo yläasteella, ja se on siitä lähtien vaikuttanut tapaani kirjoittaa elämästä ja kuolemasta. Muistan, että Suvien satua säveltäessäni näin itseni seisomassa lapsuudenmökkini pihamaalla – vajaan kahden kilometrin päässä isoisoäitini kotitilalta, jossa hän oli maatilan emäntänä elämänsä viettänyt. Noihin rakkaisiin maisemiin matkustan tämän laulun siivillä vielä tänäkin päivänä.
*************************
Tahdon laulaa lauluista kauneimman,
koivun oksaan sen ripustaa.
Tahdon nähdä kesäisen auringon,
kun se väistyy ulapan taa.
Tahdon haistaa peltojen runsauden,
varpaat kastaa aamuiseen kasteeseen.
Tahdon kuulla kesäyön hiljaisen,
tuntea kun kesä pois viilenee.
Kesän tuulet, vuodet uudet
ruumiin voiman virittää.
Yksi kuolee, kuori murenee,
sielu tanssii kera tuulenpaimenten.
Vielä kerran kuulen lintujen laulavan,
vielä kerran kesää hengitän.
Sitten synnyn uudelleen tanssimaan
tuulen tahtiin taivaalliseen.
Kesän tuulet, vuodet uudet
ruumiin voiman virittää.
Yksi kuolee, kuori murenee,
sielu tanssii kera tuulenpaimenten.
*************************
Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!
Laulu etsii kotia 