Laulu etsii kotia – mutta mistä on kyse?

Hei, sinä ensikertalainen tai jo useamman kerran tänne eksynyt ihmettelijä!
Tervetuloa soivaan blogiini ja kodittomien laulujen konserttiin!


Kuka minä olen?

Kuuntele muutaman minuutin esittely siitä, miten minusta tuli laulaja-lauluntekijä.

Mistä on kyse?

Laulu etsii kotia -sivusto sai alkunsa keväällä 2016, kun pöytälaatikkoni ei enää mahtunut kiinni – niin täynnä se oli tekemiäni lauluja, jotka eivät olleet koskaan nähneet päivänvaloa. Olin jo vuosia haaveillut kotistudiosta ja siitä, että lauluni tulisivat kuulluiksi tai löytäisivät kodin jostakin. Lopulta marssin F-Musiikkiin, jossa minut autettiin alkuun, ja vähitellen myös tämä sivusto löysi muotonsa.

Mitä täällä voi tehdä?

Sivustolle voi piipahtaa vain kuuntelemaan lauluja tai seuraamaan niiden kodinetsinnän etenemistä. Lauluja voi kuitenkin tulla myös erityisesti etsimään.

Täällä olevat kappaleet etsivät nimittäin kotia. Jos siis tarvitset itsellesi, bändillesi tai vaikkapa musikaali-produktioosi esitettävää musiikkia, täältä saatat sitä löytää! Lisäksi sivusto toimii portfolionani. Jos olen  etsimäsi henkilö tai sinulla viriää visio yhteistyöstä, ota rohkeasti yhteyttä.

Miten pääsee alkuun?

Biisien makuun pääset esimerkiksi valitsemalla Laulujani-valikosta kohdan Kuunnelluimmat tai mieleisesi musatyylin sivuvalikon kohdasta Kategoriat. Jos puolestaan haluat aikamatkata blogissani nykyhetkestä taaksepäin mene etusivulle ja skrollaa alaspäin. Minuun ja osaamiseeni voit tutustua valikossa Kuka minä olen. Sieltä löydät muun muassa lisätietoa taustoistani sekä näytelmäohjauksieni videoportfolion.

Jos haluat jatkossa vinkkauksen uusista päivityksistä, paina etusivun oikeasta yläkulmasta löytyvää Following Laulu etsii kotia -nappia tai tykkää sivusta Facebookissa. Instagramista löydät minut nimellä meri_maaria_virallinen.

DSC05736-Edit-Edit

Kuva: Miika Rautiainen


Leppoisia kuunteluhetkiä! Toivottavasti viihdyt!

Musiikkiani Youtubessa täällä
Musiikkiani Spotifyssa täällä
Instagram: meri_maaria_virallinen
Facebook: Meri-Maaria / Laulu etsii kotia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s