OMA NOSTO: Vaeltajat (2016)

Vaeltajat (2016) on yksi kolmesta ensimmäisestä blogissani julkaistusta laulusta. Sen äänitimme ennen kuin omistin ainuttakaan kotistudiolaitetta tai -ohjelmaa, varustuksena piano, kaksi laulajaa ja kännykän ääninauhuri. Ystäväni Toni Korhonen äänitti kokonaisuuteen myöhemmin vielä kitararaidat omilla laitteillaan. Hän myös auttoi minut aikanaan alkuun omia uunituoreita kotistudio-välineistöjäni ihmetellessäni.

Vaikka Vaeltajat-äänitteen äänenlaatu ei ole kummoinen, se kiteyttää kuitenkin jotakin ainutlaatuista musiikin tekemisestä. Laulu on taltioitu yhtenä ottona, eikä virheitä ole korjailtu jälkikäteen. Kitaraa lukuunottamatta äänite sisältää erään musiikinteon hetken aitona, alkuperäisenä ja konstailemattomana. Siinä kaksi musiikin kautta toisiinsa kietoutunutta ystävystä, Elise Hasanen duettoparinani, viettää aikaa pianon äärellä, rakkaan harrastuksen parissa.

Voisi siis sanoa, että tämä äänite sisältää varsin rehelliseen totuuden siitä, mitä musiikki minulle merkitsee ja mistä musiikintekijyyteni kumpuaa.

Jos haluat lukeaa lisää itse laulusta ja sen syntytarinasta, löydät siihen liittyvän kirjoitukseni täältä.

*************************
Tähdenlento taivaan halkaisee,
luokse toisen tietä valaisee.
Tähtipeitto kaartuu ylle pään.
Pohjantähden kanssas’ saman nään.

Mistä alkaa ja minne päättyy askelten tie,
kun kahden vaeltajan polut toistaan kohden vie.
Välissään avaruus, vuori tai valtameri,
kohtalon kirjoma trilleri.

Myrsky riehuu, maailma raivoaa.
Sateensuojaan uhka pakottaa.
Taivas leiskuu kaiken kastellen.
Silti luokses’ yhä astelen.

Mistä alkaa ja minne päättyy askelten tie…

Valtamerta katson valtavaa.
Viestin luokses’ aalto kuljettaa.
Vastaranta – matkan määränpää.
Rannan hiekkaan lähdön muisto jää.

Mistä alkaa ja minne päättyy askelten tie…

Jokainen askel johdattaa
luoksesi, siksi jaksan taas.
Ja vaikka matka painaakin,
kääntyis’ en koskaan takaisin.

Mistä alkaa ja minne päättyy askelten tie…

*************************

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!

 

Tähdissä syntynyt (2016)

Kolmekymppisen elämään kuuluu se, että jos ostaa uuden auton, muuttaa vähän isompaan asuntoon, jättää juhlissa alkoholitarjoilun väliin tai kerää pari joulukiloa, monien ensimmäinen oletus on: ”Ai, teille on perheenlisäystä tulossa?”
Kolmekymppisen elämää on myös se, että monille ikätovereille näin tapahtuu. Ystäväpiirin lapsikatraat kasvavat. Hankitaan rattaat, hankitaan kakkosauto, kuljetetaan lapsia harrastuksiin, ihmetellään kun esikoinen aloittaa koulun, iloitaan kun uusi vauva syntyy.

Mutta tämä ei ole kaikkien todellisuutta. Jo vuonna 2015 ennustettiin, että senhetkisistä kolmekymppisistä jopa neljännes saattaa jäädä lapsettomiksi. Tuolloin 35-vuotiaista naisista lapsettomia oli 27% ja miehistä 40% (ks. Väestötiede-blogi 9.1.2015). Osalle lapsettomuus on toki oma valinta, mutta on myös paljon niitä, jotka eivät ole kohtaloaan valinneet. Tästä eteenpäin kun puhun lapsettomuudesta, puhun heistä.

Lapsettomuuteen liittyy vahvasti kaksi asiaa: odotus ja toivo.
Ne puolestaan kehittävät ihmisessä kärsivällisyyttä ja uskoa tulevaan. Taustalla kummittelevat kuitenkin koko ajan myös kärsimättömyys, toivottomuus ja epäusko, mutta niitä on yksinkertaisesti pakko opetella sietämään. Eikä lapsettomuus ole välttämättä aina vain lapsen odottamista ja toivomista. Yllättävän suurelle osalle se on pikemminkin seurausta siitä, että he yhä odottavat parisuhdetta, joka tekisi lapsen odottamisen mahdolliseksi.

Lapsettomuus on aiheena ymmärrettävistä syistä synkkä, arkaluontoinen ja kipeä. Senkin uhalla halusin yrittää tehdä aiheesta laulun, joka olisi jotakin aivan muuta – ja kenties valaisi uutta uskoa ja toivoa niihin, joilla ne alkavat olla koetuksella. Koen, että lasten saaminen on osa maailmankaikkeuden maagista arpapeliä, jossa kaikki oletetut lait ja lainalaisuudet voivat myös kumoutua. Tästä syystä tuntui luontevalta lähteä ammentamaan sanoituksia myyttien ja satujen maailmasta.

Tämän lisäksi halusin löytää lauluun vinksahduksen – sillä silloinkin kun lapsettomalla on kaikki ihan hyvin, jokin on silti aina vähän vinksallaan. Tuon vinksahduksen löysin lopulta, kun jätin laulusta soittimet kokonaan pois. Kaikki mitä äänitteellä kuuluu on siis omalla äänellä tuotettua. Duettoparikseni tähän lauluun sain jälleen kerran houkuteltua ihanan ystäväni, Elise Hasasen.

HUOM. Oheinen äänite on laulun demoversio. Lopullisen version löydät musiikin suoratoistopalveluista, kuten Youtubesta ja Spotifysta. Linkit tämän artikkelin lopussa. 

*************************
Odotamme sinua tähdissä syntynyt
komeettapoikamme, kuutamotyttö.
Toivomme, uskomme tiesi sä löydät
luoksemme kunhan on aika.

Toivomme sinua tähdissä syntynyt
vuoden ja toisen ja kolmannen.
Ja silloinkaan vielä ei toivomme lakkaa,
saavut kunhan on aika.

Kaikkien luo eivät lapset löydä.
Pitkä on matka tähdistä kotiin.
Kiitävät avaruuden aikojen halki,
syntyvät syleihin syntyvät sotiin.
Syntyvät perheisiin pieniin ja suuriin,
rakkauden keskelle, käsivarsille,
pareille vuosia odottaneille,
joskus myös väärään osoitteeseen.

Etsimme sinua kodeista muista,
jos vaikka oletkin harhaan mennyt.
Etsimme katsetta komeettapojan
ja kuutamotytön, oi aika.

Kaikkien luo eivät lapset löydä.
Pitkä on matka tähdistä kotiin.
Kiitävät avaruuden aikojen halki,
syntyvät syleihin syntyvät sotiin.
Syntyvät perheisiin pieniin ja suuriin,
rakkauden keskelle, käsivarsille,
pareille vuosia odottaneille,
joskus myös väärään osoitteeseen.

Komeettapoikamme, kuutamotyttö,
toivomme, uskomme, odottelemme,
pihalla taivaalta tähystelemme
tähdenlentoa lähestyvää.
*************************

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!

Musiikkiani Youtubessa täällä
Musiikkiani Spotifyssa täällä
Instagram: meri_maaria_virallinen
Facebook: Meri-Maaria

Yövieras (2005)

Yövieras kuvaa kiusausta ja sen vastustamista. Se on tarina kahden ihmisen jakamasta tunteesta, jossa toinen vetää puoleensa, vaikka samanaikaisesti kumpikaan ei tahdo sallia mitään tapahtuvan. Kiusaus saa kuitenkin koettelemaan rajoja ja testaamaan omaa uskallusta siitä, miten pitkälle voi mennä.

Vaikka kiusaukset ja rajojen ylittäminen liitetään herkästi pettämisen tematiikkaan, minulle tässä laulussa ei ole koskaan ollut kyse siitä. Pikemminkin Yövieras on syntynyt kuvaukseksi ystävyydestä, joka alkaa yllättäen muuttua joksikin muuksi pelästyttäen ja hämmentäen molemmat osapuolet. Toki kukin saa löytää tekstistä juuri ne merkitykset, jotka siitä itse tunnistaa.

Yövieras on rakennettu siten, että sen voi laulaa joko yksin tai duettona. Duettoversiossa osa sanojen muodoista on muutettu siten, että syntyy illuusio kahdesta puhujasta. Koetan saada duettoversionkin tallenteena tänne vielä joskus.

*************************

Sinä riistit peiton minulta.
Sen alla olin piilossa
yötä kylmän sinistä
ja unen luomaa harhaa.
Päätin reunaa peiton raottaa
ja vierees’ sinne sukeltaa.
Lämmin tuttu selkäs’
kananlihan karkoittaa.

Kolme sanaa sulle kuiskasin,
mutta aivan hiljaa tietenkin.
Unituhinan kielellä mulle
vastasit ja nauroin.
Nukuit hiljaa kasvot minuun päin.
Tiennyt varmaan et kuinka lähekkäin
nukuimme ja öinen kylmyys
kiersi meidät kaukaa.

Yövieraana ystävä onnen,
kiusaus kihartaa niskavilloja,
ikävä itkee aamunkoitteessa.
Voisit viipyä aamukahvilla huomiseen.

Illalla kun saavuit oven taa,
koetin tunnepeikon tainnuttaa.
Kysymystä huuliltain
en karkuun voinut päästää.
Olohuoneeseen sohvapedin tein.
Aamuyöllä hiivit ovellein.
Pian vierellä nukuit,
minä unen päästin karkuun.

Yövieraana ystävä onnen…

Pieneen märkään suukkoon heräsin,
silmiäni hieman raotin.
Aamu oli ihana
ja luulit, että nukuin.
Niin ehkä nukuinkin.

Niin ehkä nukuinkin.

*************************

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!

Vaeltajat (2016)

Halusin kokeilla, osaisinko tehdä dueton, joka sopisi esimerkiksi musikaaliin tai elokuvaan mies- ja naisäänen laulamaksi. Olin juuri lukenut John Greenin romaanin Tähtiin kirjoitettu virhe ja sen inspiroimana halusin kirjoittaa laulun kahdesta rakastavaisesta, joiden välillä on ääretön tähtitaivas, mutta jotka silti kokevat olevansa toistensa lähellä.

Toiset hahmottavat musiikkia väreinä. Minulle musiikki assosioituu kuvien muodossa. Harrastan valokuvaamista ja usein löytäessäni uuden melodian alan nähdä ottamiani valokuvia jostakin tai joistakin tietyistä hetkistä. Se usein ohjaa myös lyriikan kirjoittamista. Vaeltajat-laulun melodia ryöpsäytti mieleeni maisemakuvia vaellusreissuilta Pohjois-Norjasta, Islannista, Etelä-Irlannista ja Yhdysvalloista. Vaeltaessa tärkein tehtävä on kävellä eteenpäin ympäröivää luontoa kuunnellen ja havainnoiden. Hienointa velluksilla ovat ne hetket, kun tajuaa löytäneensä paikan, jollaista ei olisi ikinä päässyt näkemään, ellei olisi ensin jaksanut tarpoa tuntikausia.

Löydettyäni väylän kertoa tarina kirjoitin laulun osapuolet noihin maisemiin ja hetkiin, matkaamaan eteenpäin, toisiaan kohden.

Kiitos Toni Korhoselle äänitteen kitararaidoista ja Elise Hasaselle duetointiavusta.

*************************
Tähdenlento taivaan halkaisee,
luokse toisen tietä valaisee.
Tähtipeitto kaartuu ylle pään.
Pohjantähden kanssas’ saman nään.

Mistä alkaa ja minne päättyy askelten tie,
kun kahden vaeltajan polut toistaan kohden vie.
Välissään avaruus, vuori tai valtameri,
kohtalon kirjoma trilleri.

Myrsky riehuu, maailma raivoaa.
Sateensuojaan uhka pakottaa.
Taivas leiskuu kaiken kastellen.
Silti luokses’ yhä astelen.

Mistä alkaa ja minne päättyy askelten tie…

Valtamerta katson valtavaa.
Viestin luokses’ aalto kuljettaa.
Vastaranta – matkan määränpää.
Rannan hiekkaan lähdön muisto jää.

Mistä alkaa ja minne päättyy askelten tie…

Jokainen askel johdattaa
luoksesi, siksi jaksan taas.
Ja vaikka matka painaakin,
kääntyis’ en koskaan takaisin.

Mistä alkaa ja minne päättyy askelten tie…

*************************

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!

Kaksi puuta (2016)

Vain vajaa vuosi isoisäni poismenon jälkeen isoäitini kuoli yllättäen, syntymäpäiväjuhliensa päätteeksi, juhlatiskien ääreen. Äitini kysyi minulta, voisinko kirjoittaa jonkinlaisen isoäitiäni kuvaavan runon muistoilmoitukseen. Totta kai lupasin.

Isoäitini oli hersyvä persoona: hän oli äärettömän sosiaalinen ja verkostoituva, juhlia ja huumoria rakastava sanavalmis nainen. Päällimmäisenä runoa kirjoittaessani minulle tuli kuitenkin mieleen se, että isovanhempani tekivät aina kaiken yhdessä, eivätkä juuri koskaan olleet erossa toisistaan, ainakaan minun elinaikanani.

Kun isoisäni oli vajaa vuotta aikaisemmin kuollut syöpään tuntui, että myös isoäitini oli jollakin tavoin murtunut. Hän oli kyllä urhea ja opetteli pärjäämään omakotitalossaan yksin – heillä kun oli ollut isoisäni kanssa aina todella selkeä työnjako kaikessa. Siitäkin huolimatta, että hän pärjäsi ja näki paljon ystäviään, suunnattoman ikävän ja surun saattoi aistia aina hänet tavatessaan.

Tästä ajatuksesta syntyi runo kahdesta vierekkäin kasvavasta puusta, jotka talvi hetkellisesti erottaa toisistaan viedessään niiltä elinvoiman merkit. Runo syntyi yhdessä illassa, pyöritellessäni sanoja kieleni päällä koiran kanssa lenkillä ollessani. Seuraavana päivänä kuitenkin tuntui siltä, että sanojen kanssa oli pakko istua vielä pianon ääreen, ja vain yhdessä illassa löytyi laululle myös melodia. Sanat päätyivät kuolinilmoitukseen ja laulun lauloin isoäitini muistotilaisuudessa.

*************************
Kaksi puuta seisoi vieretyksin.
Kun toinen kuihtui, niin toinen jäi yksin.
Tuli kevät ja lähtö jäiden,
aika jälleennäkemisen puiden näiden.
Kera tuoreiden lehtien
ne taas seisovat vieretyksin.
Eikä kummankaan tarvitse enää
koskaan olla yksin.

*************************

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!