Kaksoisolento (2017)

Kaksoisolento (2017) perustuu tositapahtumiin, joskin käänteissä ja tarinankerronnassa on otettu taiteellisia vapauksia. Laulu edustaa myös sellaista itselle nauramisen kulttuuria, joka tekee mielestäni elämästä huomattavasti helpompaa kuin jatkuva häpeily, peittely ja itsensä piinaaminen: Vaikka omia vikoja ja mokailuja ei välttämättä ole aina mukava tunnustaa, oman inhimillisyyden ja erehtyväisyyden myöntäminen antaa luvan nauraa itselle ja jatkaa sitten eteenpäin. Kommellukset ja kompurointi kuuluvat elämään.

Kaksoisolento on ivalaulu omalle turhamaisuudelleni. Vaikken tietenkään tahdon myöntää olevani tippaakaan turhamainen, en voi myöskään kieltää, ettenkö olisi nauttinut siitä, kun ystäväni eräässä illanvietossa keksivät, että näytän uutuuselokuvan naiskaunottarelta. Ollakseni rehellinen en missään vaiheessa tunnistanut itsessäni ja tähtösessä muuta yhteistä kuin hiustenvärin, vaikka selailinkin Googlen kuvahakua vielä seuraavana päivänä pidemmän tovin toiveikkaana. Ystävien uskominen tuntui kuitenkin paljon mukavammalta vaihtoehdolta kuin hyväksyä totuus.

*************************
Ystävä kysyi, oonko kuullut:
joku mua tähdeks oli luullut
nähtyään elokuvan tuoreen.
Vertasi näyttelijään nuoreen.

Utelias olin sen verran,
miehelleni ehdotin kerran
uutuuselokuvaan menemistä.
Jännitin kovin näkemistä
kaksoisolennon.

Kun kaksoisolento näyttäytyi
maailmannaisen loiste kasvoillaan,
hänet nähdessä hämmennyin
– ei näyttänyt minulta laisinkaan.
Mutta yritin uskoa silti
kaksoisolentooni,
joka päiväuni
oli peilikuvaksi, se riitti.

Salissa käännyin miehen puoleen.
Katsahdin näyttelijään nuoreen.
Miehelle tuumin toivo yllä:
”Kenties on samaa meissä kyllä”.
Mies nauroi vain.

Kun kaksoisolento näyttäytyi
maailmannaisen loiste kasvoillaan,
hänet nähdessä hämmennyin
– ei näyttänyt minulta laisinkaan.
Mutta yritin uskoa silti
kaksoisolentooni,
joka päiväuni
oli peilikuvaksi, se riitti.

*************************

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!

Poju (2005)

Jo kouluaikoina ihastuin Maija Vilkkumaan musiikkiin ja erityisesti hänen tarinoita kertoviin ja henkilökuvia maalaileviin lyriikoihinsa. Ei siis ihme, että monissa lukio- ja opiskeluaikoina tekemissäni lauluissa on Vilkkumaalta saatuja vaikutteita. Poju on tästä hyvä esimerkki: Vaikka sen rytmi- ja sävelmaailma onkin lainattu toisen rakkauteni, jazz-musiikin puolelta, lyriikka on tehty Vilkkumaan tapaan ihmiskuvaus edellä.

Ensilukemalta Pojun voi ajatella kuvaavan reppananoloista mammanpoikaa, mutta oikeastaan tarkastelun keskiössä on kokonainen perhe. Äiti paapoo, mutta toisaalta myös hyväksikäyttää poikansa takertuvuutta. Isä taas uskoo stereotyyppisiin sukupuolirooleihin, eikä siksi kykene hyväksymään poikaansa sellaisena kuin tämä on. Kumpikaan ei lopulta edesauta kovin onnistuneesti pojun varttumista mieheksi.

Pojulla ei ole yhtä yksittäistä esikuvaa, vaan laulun synnyn taustalla on laajempi reppanuuden ilmiö. Lukion jälkeen oli yllättävää havaita, miten erilaisista lähtökohdista me nuoret lähdimme itsenäisiä elämiämme rakentamaan. Yksi ei tajunnut vaihtaa vaatteita, kun kukaan ei ollut muistuttamassa – eikä pesukoneen käyttökään ollut ennestään tuttua. Toisen keittiö näytti kaatopaikalta, kun roskienvienti- ja tiskauspalvelu eivät pelittäneetkään. Kolmas yllättyi ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen kuullessaan, että lakanat kuuluisi pestä aina silloin tällöin. Minun akilleen kantapääni oli ruoanlaitto: Omilleni muutettuani osasin valmistaa nuudelit ja uunimakkaran. Ruokavaliota laajentaakseni jouduinkin soittamaan äidille ja kysymään, miten jauheliha-spaghetti valmistetaan.

Meistä kaikista reppanoista kasvoi kuitenkin lopulta ihan kelvollisia kansalaisia.
Ehkä pojullakin on vielä toivoa.

*************************
Kai äidin helmoihin iäksi jää
tuo poika piskuinen pellavapää.
Ei mieheks’ kasvaa kai tahtoisikaan
poju, poju.
On miehen kenkiin jo muut astuneet.
Hän piiloon vie kengät nuo vastuineen.
Viel’ mammanpoikaa voi leikkiä tuo
poju, poju.

Kodin lähikahvilasta mieleen hän jää
kulmapöydässä kun istuu lippa silmillänsä.
Katse kahvikupissa hän odottelee,
milloin äiti noutaa turvaan kantajaksi ostoskasseilleen.
Piha-aita rajaa turvaisan alueen.
Hän ei ulkopuolelle sen liioin uskaltaudu.
Öiset kadut pelottavat nuorisoineen,
samoin äidin vihjailut muutosta omaan asuntoon.

Kai äidin helmoihin iäksi jää…

Naapuruston tytöstä hän traumoja sai,
kun tyttö pyysi häntä kävelylle Keskuspuistoon.
Huoneeseensa linnoittautui, syönyt ei lain.
Hävytöntä kysymystä pureskeli monta viikkoa.
Isä huultaan mutristaa ja murahtelee,
kun halonhakkuun sijaan poika tarttuu esiliinaan.
Itsenäistymistä pojaltaan anelee,
mutta turhaan sillä helmaan äidin poika kipittää.

Nuoruus, totuus, kokemus uus’,
ruusuisuus rohkeuden hältä kokematta jää.
Aika kuihtuu, ilo lauhtuu, viisaus haihtuu,
poikaparka raakileeksi jää.

Kai äidin helmoihin iäksi jää…

*************************

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!