OMA NOSTO: Isoäidin päiväkirja (2014)

Kolme vuotta sitten, kun tämä sivusto sai alkunsa, olin upouusien kotistudiolaitteiden ja tuliterän editointiohjelman onnellinen omistaja. Minulla vain ei ollut aavistustakaan, miten niitä käytetään. Onneksi oli internet, youtubesta löytyvät ohjevideot ja pari osaavampaa musiikintekijäkaveria, joiden avustuksella pääsin alkuun.

Isoäitini sotamuistoihin pohjautuva Isoäidin päiväkirja (2014) oli yksi ensimmäisiä äänityksiäni ja julkaisujani tällä sivulla. Minulla oli visio siitä, miltä haluaisin kappaleen kuulostavan, mutta senhetkiset taidot riittivät vain rumpuraidan luomiseen ja laulun äänittämiseen. Siihen lopputulokseen minun oli tyytyminen, mutta jo tuolloin päätin, että tämän biisin nauhoitan vielä joskus uudelleen – sitten kun osaan vähän enemmän.

Nyt, kolme vuotta myöhemmin, olen saanut editointiohjelman tehdasasetukset kuntoon, omistan joululahjaksi saadun keyboardin jolla monipuolisempien ääniraitojen tekeminen on helpompaa, ja ymmärrän jo jotain midiraidoista ja niiden muokkaamisesta. Niinpä oli korkea aika päivittää tämä äänite.

Kolmen vuoden päästä vaikeroin varmaan taas, miten monta asiaa olisin Isoäidin päiväkirjaa äänittäessä voinut tehdä toisin, mutta niin pitääkin olla. Se on merkki kehityksestä ja todiste siitä, että korvien väliin tarttuu jotain uutta, vähitellen.

Laulun vanha versio ei ole enää kuultavissa, mutta syntytarinan löydät täältä.
Laulun masteroitu versio puolestaan löytyy Spotifysta.

*************************
Timotei, sinä keinuva heinä,
sinä keinuva heinä varrella ojan,
sinun luotasi vei tie kerran tytön ja pojan.
Timotei, sinä keinuva heinä.

Kun isoäitini kaheksankyt’ täytti
nahkakantisen aarteen mulle näytti:
päiväkirjansa vuosien takaa.
Tahtoi salaisuutensa jakaa.
Oli nimittäin kerran eräs Juhani.
Juhani tuolloin lääkäriksi opiskeli.
Ja niin muotoutui elämälle suunnitelma,
vaikka ilmassa jatkosodan uhka julma.

Kesäpäiviä näitä ja puntarpäitä
katsellen kylä mietti jo häitä ja niitä ja näitä.
Mutta tiesimme sen, kesäpäiviä vain,
suviteitä, puntarpäitä.

Ilmavalvontalottana sodassa
oli mummoni, päivysti tornissa.
Kirjeillä pidettiin toivoa yllä:
kerran naimisiin päästäisiin kyllä.
Kirjoitti Juhani: ”Mä olen täällä jossain.
Sinua aattelen, kun makaan poterossain.”

Kova viikate päivät ne niitti,
niin päivät ne niitti ja heinät vei.
Ja se onneaan kiitti, ken itsekin murtunut ei.

Oli jatkosodan päivä viimeinen.
Rintamalla käytiin taistelu kuumeinen.
Silloin luotisade Juhanin lävisti.
Pian hautausmaalle nousi uusi risti.
Mummoni tiedon sai loputtua sodan.
Vaik saatiin rauha, se maksoi hinnan kovan.
Tätä kertoessaan silmiänsä pyyhki
isoäitini ja hetken aikaa nyyhki.
Sitten tuumasi, et’ mennyttä on moinen,
vain vaihtoehto elämälle toinen.

Jos kaikki olisikin tuolloin mennyt toisin,
niin kuka kumma minä silloin oisin?

*************************

Laulussa lainataan Eila Kivikk’ahon runoa Kansanlaulun tapaan (Timotei), jonka Aulis Sallinen on säveltänyt lauluksi. Teoksen käyttöön on kysytty lupa.

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!

Papan puutarha (2017)

Sukujen historiat ovat oikeita tarinoiden aarreaittoja! Kiitos isovanhempieni, oman sukuni tarinat ovat kulkeutuneet suullisena perimätietona myös minun korviini. Ja kuten asiaan kuuluu, osa niistä on vuosikymmenten saatossa värittynyt niin paljon, että luotettavuutta on syytä arvioida kieli poskella.

Jos kuulopuheisiin on uskominen, sukumme suonissa on virrannut parantajien ja verenseisauttajien veri sekä runonlaulajien kalevalainen mahti. On laulettu Lönnrotille, lähetyssaarnattu Ambomaalla, koettu talvisodan ihmepelastuminen, autettu Tolkienia haltijakielen kehittämisessä, vartuttu muusikoiksi, näyttelijöiksi, jopa presidentiksi. Niin, ja annettu jollekulle Pohjoismaiden prinsseistä rukkaset – häntä ei sukuun kelpuutettu.  Osan tarinoista voi jopa osoittaa todeksi, loput todeta hauskoiksi tarinoiksi, jotka perustunevat jonkinlaiseen totuuteen.

Yksi todeksi osoitetuista asioista on suvun runonlaulajahistoria. Isoisoisoisoisoäitini Mateli Kuivalatar lauloi muun muassa Kantelettareen tallennettuja runojaan ainakin Elias Lönnrotille ja August Ahlqvistille. Tähän runonlaulaja-identiteettiin samaistuin itsekin vahvasti jo pienenä tyttönä, ja joitakin vuosia sitten aloin tehdä lauluja sukuni tarinoihin pohjautuen, moderniin Mateli-tyyliin. Näissä lauluissa yhdistelen tarinankerrontaan elementtejä kansanlauluista ja räp-musiikista. Tarinan lähtökohdat perustuvat kuultuun totuuteen, mutta olen tietoisesti sekoittanut niihin myös fiktiota. Yksi näistä lauluista, Isoäidin päiväkirja (2014), on julkaistu blogissa jo aiemmin ja siitä on tekeillä uusi versio, uudelleen rakennettujen taustojen kera. Mutta nyt on toisen tarinan vuoro.

Papan puutarha (2017) laulun esikuvana on toiminut isoisäni isä. Hän oli ammatiltaan puutarhuri, kunnes sodat pakottivat taisteluihin. Vaikka jälkipolville jääneet kunniamitalit kertovat menestyksestä rintamalla, isoisän isälle sodan muistot olivat raskas taakka kannettavaksi ja osoitus ihmisten järjettömyydestä.

Sisällissodan muistovuoden lähestyessä halusin kirjoittaa aiheesta laulun ja jotenkin tämä sotimista vastustava sukumme puutarhuri tuntui sopivalta hahmolta tarinaan. Laulussa pappa on kuitenkin saanut jäädä puutarhaansa, ja vaikka sisällissodan kaiut ulottuvat sinnekin, saa hän tällä kertaa tehdä ratkaisut sydäntään kuunnellen – ei pakon sanelemana. Melodian seasta voi tunnistaa vanhan kansanlaulun Sinisiä, punasia ruusunkukkia.

*************************
Mun pappani oli puutarhuri
ja papalla kukkiva piha.
Mutta vaikka pihalla kukkivat
pelargoniat, niin samalla viha
jakoi kahtia kansaa Suomen,
näytti synkeänharmaalta huomen.
Vaikka papalla auringonkukkia rivi,
oli sydämen alla kivi.

Puhkes’ puutarha hehkuun hempeimpään
ja niin oli ruusujen vuoro,
mutta ruusutpa taisteli keskenään,
valkoisten ja punaisten kuoro.
Halveksien ne katsoivat toisiaan kuin
apajilleen tullutta loista.
Pappa ikävöi kukkiaan joille
kelpas’ kaikki toisin kuin noille.

Väki puolin ja toisin ruusuja osti,
kun kukoisti pappani piha.
Väärän valinnan värissä toisilleen kosti
ja syveni kansan viha.
Päätti pappa et’ luopuisi toisista jotta
värisodasta ei tulis’ totta.
”Mutta kumman puolen otan,
kummat pihaltani karkotan?”

Mun pappani oli puutarhuri,
mut’ päätti et’ jokainen kukka
saa lähteä ruusupuskista ennen
kuin kansamme perii hukka.
”Sillä nyt eripuraa ne kylvävät vain,
ruusut joista onnea ennen sain.”
Ja niin katos’ ruusujen rivi
ja sydämen alta kivi.

*************************

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!

 

 

Kesyttämätön (2004/2016)

Tiedättekö sen tunteen, kun kokee kaikki tarjollaolevat vaihtoehdot vääriksi?
Kun tuntee olevansa jollain tapaa joukkoon kuulumaton ja annettuihin muotteihin sopimaton, vaikka niihin kuinka yrittäisi ahtautua?
Kun on sellainen oman tien kulkija.

Muistan tällaisten ajatusten piinanneen minua usein nuorempana. Monesti tuntui oikealta toimia odotusten vastaisesti, ja vaikka niin yleensä teinkin, ei se helppoa ollut. Onneksi minulla oli perhe, joka tuki siinä, että perinteisiä vaihtoehtoja ei ollut pakko valita ja tottuja reittejä ei tarvinnut kulkea.

Samojen ajatusten seassa elän yhä, mutta nykyään niiden kanssa on helpompi tulla toimeen. Myös Kesyttämätön (2004/2016) kuvaa tällaista ihmistä.

Kesyttämätön on siitä erityinen laulu, että olen kirjoittanut lyriikat siihen kahdesti:  ensin Värttinää kuuntelevana ja kotimaisen kirjallisuuden pääsykokeisiin pänttäävänä lukiolaisena vuonna 2004, sitten aikuisten elämää ihmettelevänä kolmekymppisenä vuonna 2016.

Vaikka sanoitusten teema on pysynyt samana, erilaisuuden kokemukset ovat saaneet elämänjuoksussa uusia sävyja, ja laulun kuvauksen kohde  on varttunut minun mukanani. Uusissakin sanoissa olen kuitenkin pyrkinyt olemaan uskollinen alkuperäiselle, kansantaruista ja kalevalamaisesta kielestä ammentavalle tyylille. Äänitteellä kuultava versio on tehty tuoreemmilla lyriikoilla, mutta myös alkuperäiset sanat löytyvät alempaa.

*************************
2016:

Villiks’ syntyi hän, tuo tyttö tunturin tuulen ja tuiskeen,
koskien kuiskeen.
Vuodet karttui, varttui villi vapaudessa.
Pilvet kattonaan ja nurmi mattonaan maailmaa tarpoi,
polkunsa arpoi.
Tiensä tunsi, tiesi tyttö taivaanrannan.
Kesytön köysiin ei anna
itseään satimeen panna,
kesytön vapauttaan liikaa arvostaa.
Yksinäisyyden se maksaa,
itsekseen pakko on jaksaa
vapauden painoa kannattaa.

Risteävä tie – sen toinen haara vie rakkauteen riemuun,
sotiin ja suruun,
toinen väylä rauhan väylä yksinäisen.
Tähdet seuranaan tuo tyttö tunturin tuulessa kulki.
Yhteisö sulki
kiertolaisen oudon ulos piiristänsä.
Kesytön maailmalle uhka
on niin kuin kytevä tuhka.
Roihussa viriää valta maailman.
Vapaus on ihmisen valtaa.
Kesytön saa sitä kantaa
kateuden kuiskutus kannoillaan.

Kesytön köysiin ei anna
itseään satimeen panna,
kesytön vapauttaan liikaa arvostaa.
Yksinäisyyden se maksaa,
itsekseen pakko on jaksaa
vapauden painoa kannattaa.

*************************
2004:

Villiks’ syntyi hän, tuo tyttö tunturin tuulen ja tuiskeen,
koskien kuiskeen.
Vuodet varttui villiviini vesakkoinen.
Luonne tappuraa ja orapihlajan piikkien uhmaa,
nuoruuden juhlaa.
Kasvoi kauris, kallioiden kivihelmi.
Päätti muuan poika koettaa
tyttöä tuota rauhoittaa.
Nyöritti naurustaan nuoran notkean.
Silmistään pilkettä pisti
saaliilleen houkuttimeksi.
Piiloon jäi tyttöä oottamaan.

Pilke pisarainen metsän varjoista kuulaana hohti.
Tyttö jo pohti,
mistä mahtoi moinen mahti muodostua.
Metsän sydämeen hän juoksi. Sielläpä poika jo ootti,
nuoran kohotti,
saaliin sieppas’ syyllisyyttä sydämessä.
Taisteli tyttö ja tempoi,
voimissaan itseeän reuhtoi,
vapauteen vaati ja tahtoi raivoissaan.
Nuorassa notkistui mieli,
tyttö jo tappion nieli.
Poikakin yllättyi voittoaan.

Rauhoituttuaan loi tyttö katseensa tyynesti poikaan,
ihmeen sai aikaan:
Silmistänsä paistoi pilke pisarainen.
Pelko värjyi pois ja tulisuutensa tuulessa lauhtui,
tappura kuihtui,
taipui taimeks’ villiviini vesakkoinen.
Tunturin tuulet ja tuiskeet,
koskien kuohuvat kuiskeet
kesytti poika tuo muiden metsien.
Luonteessaan piikikkään uhman,
nuoruuden loistokkaan juhlan
säilytti tyttönen ainiaan.

*************************

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!

Isoäidin päiväkirja (2014)

Timotei (säv. Aulis Sallinen, san. Eila Kivikk’aho) on ollut yksi lempilauluistani jo vuosien ajan. Se on kansanlaulun kaltainen teos, joka kuvaa nuorta rakkautta ja elonkorjuuta, mutta mielestäni se puhuu allegorisesti myös sorrosta ja sota-ajoista. Myös suomenkielisestä rap-musiikista olen pitänyt niin kauan kuin muistan. Minulle on kehittynyt kummallinen tapa räpätä itsekseni yksin kotona ollessani milloin mistäkin. Ruokaa laittaessa aiheena voi olla vaikkapa siskonmakkarakeiton valmistaminen.

Jossain vaiheessa aloin ajatella, että voisin koettaa kirjoittaa jonkinlaisen rap-lyriikan ihan oikeasti, jostakin minulle tärkeästä aiheesta. Lopulta idea löytyi läheltä, vaikkakin sanoituksen tarina on pitkälti mielikuvituksen tuotetta. Isoäitini on nimittäin aina kertonut minulle tarinoita lotta-ajoistaan. Noin kymmenen vuotta sitten sain yllättäen kuitenkin kuulla aivan uuden tarinan, jota isoäitini ei ollut ennen kertonut kenellekään. Tarinan kerrottuaan hän halusi antaa minulle vanhan, ennen jatkosotaa lahjaksi saamansa nahkakantisen kirjekansion, joka liittyi olennaisesti tarinaan ja osoitti sen todeksi. Se on minulla tallessa varjeltuna aarteena edelleen.

Ja kuinka ollakaan, Timotein sanat kietoutuivat täydellisesti syntyneen tarinan pariksi.

HUOM. Äänite on päivitetty uudempaan versioon.

*************************
Timotei, sinä keinuva heinä,
sinä keinuva heinä varrella ojan,
sinun luotasi vei tie kerran tytön ja pojan.
Timotei, sinä keinuva heinä.

Kun isoäitini kaheksankyt’ täytti
nahkakantisen aarteen mulle näytti:
päiväkirjansa vuosien takaa.
Tahtoi salaisuutensa jakaa.
Oli nimittäin kerran eräs Juhani.
Juhani tuolloin lääkäriksi opiskeli.
Ja niin muotoutui elämälle suunnitelma,
vaikka ilmassa jatkosodan uhka julma.

Kesäpäiviä näitä ja puntarpäitä
katsellen kylä mietti jo häitä ja niitä ja näitä.
Mutta tiesimme sen, kesäpäiviä vain,
suviteitä, puntarpäitä.

Ilmavalvontalottana sodassa
oli mummoni, päivysti tornissa.
Kirjeillä pidettiin toivoa yllä:
kerran naimisiin päästäisiin kyllä.
Kirjoitti Juhani: ”Mä olen täällä jossain.
Sinua aattelen, kun makaan poterossain.”

Kova viikate päivät ne niitti,
niin päivät ne niitti ja heinät vei.
Ja se onneaan kiitti, ken itsekin murtunut ei.

Oli jatkosodan päivä viimeinen.
Rintamalla käytiin taistelu kuumeinen.
Silloin luotisade Juhanin lävisti.
Pian hautausmaalle nousi uusi risti.
Mummoni tiedon sai loputtua sodan.
Vaik saatiin rauha, se maksoi hinnan kovan.
Tätä kertoessaan silmiänsä pyyhki
isoäitini ja hetken aikaa nyyhki.
Sitten tuumasi, et’ mennyttä on moinen,
vain vaihtoehto elämälle toinen.

Jos kaikki olisikin tuolloin mennyt toisin,
niin kuka kumma minä silloin oisin?

*************************

Laulussa lainataan Aulis Sallisen sävellystä Eila Kivikk’ahon runosta Kansanlaulun tapaan (Timotei). Teoksen käyttöön on kysytty lupa. 

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!