Lelu (2003)

Lelu (2003) syntyi nuoren lukiolaisen havainnoidessa ympärillään sykkiviä parisuhteita. Välillä muistan tuolloin ihmetelleeni, miksi kukaan ylipäätään halusi parisuhteen, kun siinä eläminen tuntui olevan monille niin hankalaa. Erityisen kummalliselta tuntuivat suhteet, joissa vallan tasapaino tuntui keikahtaneen kokonaan paikoiltaan.

Vaikka Lelun lyriikoissa huomaa nuoren minäni mustavalkoisen tavan ajatella, on sanoituksen kuvaelmassa myös jotakin viehättävää. Puhuja on itse tilanteen ulkopuolella ja koettaa pelastaa poloisen miehen ahneen lelujenkeräilijä-naisen kynsistä. Laulu on rehellinen muistijälki siitä, millaista oli olla 16-17 -vuotias lukiolainen tunnevuoristoratojen äärellä. Sukupuoliroolittelu on suoraan lainattu Kitkeriltä neitsyiltä, joiden musiikki oli kaveripiirissäni tuohon aikaan kova juttu.

Monien muiden nuoruudensävellysteni tavoin myös Lelu on tehty silloiselle bändilleni Hekumalle. Tästä löytyy selitys myös tuon ajan laulujen toistuvalle kolmen säkeistön rakenteelle. Tasapuolisuuden nimissä kaikille kolmelle laulajalle piti saada yhtä paljon sooloja. Siksi oli helpointa kirjoittaa kuhunkin lauluun jokaiselle oma soolosäkeistö. Stemmalaulannalla päästiin irrottelemaan sitten kertseissä ja c-osissa.

*************************

Hän luuli olevansa mies – tiennyt ei,
häneltä ihmisyyden leiman pois vei
tuo nainen joka säännöt saneli ja lausui:
”Mun oma lelupoika olla nyt voit.”

Mies oli lelu, pelkkä lelu,
osa suurta kokoelmaa.
Ei hälle heru, ei heru
kunnioitusta suurempaa. (x2)

Hetken leikin jälkeen joutuu lelu hyllyyn
ja katoaa sankan rankkaan hullunmyllyyn.
Pöly aikanaan verhoaa
lelun vanhentuneen historiaan.

Mies oli lelu, pelkkä lelu…

Muoviorja, muoviorja,
on ruoja tuo nainen vaik’ kiltiltä näyttää.
Hän pelaa ja hyväks’ sun tunteitas’ käyttää.
Muoviorja, muoviorja,
et pelaa vaan pelkäät ja siksi myös kaadut.
Sä tuon naisen hyllyssä raadoksi riudut.

Mies muovikuren alla synkkämieleks’ muuttuu,
mut ulkokuoreltansa ilmeet, eleet puuttuu.
Ei kukaan koskaan kysy, hei miltä tuntuu,
kun lelun rooliin miehen itsenäisyys murtuu.

Mies oli lelu, pelkkä lelu…

Lelu.

*************************

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!

Musiikkiani Youtubessa täällä
Musiikkiani Spotifyssa täällä
Instagram: meri_maaria_virallinen
Facebook: Meri-Maaria

 

Ohipuhuva suu (2019)

Elokuun lopussa osallistuin ensimmäistä kertaa biisileirille. Kyseessä oli Lauluntekijäyhdistys Kertsi ry:n järjestämä viikonloppuleiri, jonka aikana luotiin uutta ja klinikoitiin vanhaa.

Ohipuhuva suu sai alkunsa parityöksi tarkoitetusta tehtävästä, mutta epäonnekseni parini joutui jättäytymään leiriltä pois heti ensimmäisen illan jälkeen. Hänen toiveestaan en mainitse hänen nimeään tässä yhteydessä enkä tekijätiedoissa muutenkaan. Kiitokset kuitenkin vielä laulun syntysysäyksestä Kertsi-parilleni!

Vaikka parityöskentely jäi lyhytkestoiseksi, sain pariltani lahjaksi idean lauluun. Hän ehdotti, että tekisimme laulun puhumattomuudesta parisuhteessa ja erityisesti sellaisesta puhumattomuudesta, joka on täysin toisen osapuolen valinta.

Kun seuraavana aamuna sain tietää jatkani työskentelyä omin päin, minulla oli kasassa kaksi arkillista tajunnanvirtaa ja aihe, josta minulla ei ollut kovinkaan paljon henkilökohtaista kokemusta. Lähtötilanne pakotti rakentamaan laulua totutuista kaavoista poiketen, mikä oli vain ja ainoastaan hyvä asia. Tajusin, että vaikken ollut kohdannut puhumattomuutta parisuhteessa, oli minulla siitä kuitenkin liuta muita kokemuksia, joiden avulla pystyin kuvittelemaan itseni laulun tilanteeseen. Ja kun valmis raakile vielä leirin päätteeksi klinikoitiin yhdessä, ravisteltiin tuotoksesta pois vielä sellaiset latteudet ja kömpelyydet, joihin helposti sorrun.

Tunnistan lopputuloksesta oman tapani tehdä musiikkia, mutta kuulen siinä myös uutta, raikasta ja itselleni epätyypillistä. Kiitos Kertsi!

******************
Hoidan puhumisen, kuuntelet mykkänä.
Kysyn, mutta sä vastaat kysymyksellä.
Kun vaadin vastausta, niin väistät varoitellen:
”Mulla on ohipuhuva suu”.

Kasvot tyynyn päällä, huulet eivät liikahda.
Nielaistu lause pyrkii vapauteen kiivaana.
Vaikka vain hengität, niin siltikin voin kuulla
totuuden ohipuhuvan suun.

Totuus sängyssämme välissämme makaa.
Et tahdo riidellä, olla pahalla mielellä,
vaikeasta vaikenet, vitsiksi murhe muuttuu.
Mmm-mm-mm-mmm.

Puhumaton paha asuu lakanoiden nukassa,
sanomattomat sanat nihkeytenä peiton painossa.
”Ei sanoja, ei valheita”, kepeästi lausuit kerran,
”kun mulla on ohipuhuva suu”.

Totuus sängyssämme välissämme makaa.
Et tahdo riidellä, olla pahalla mielellä,
vaikeasta vaikenet, vitsiksi murhe muuttuu.
Mmm-mm-mm-mmm.

Kenelle avaat aallonpohjat?
Kenelle kirvelysi jaat?
Kun käärme kuiskii korvasi takaa,
kenelle kerrot?

Hoidan puhumisen, kuuntelet mykkänä.
Kysyn, mutta sä vastaat kysymyksellä.
Kun vaadin vastausta, niin väistät varoitellen:
”Mulla on ohipuhuva suu”.
Sulla on ohipuhuva suu.
Sulla on ohipuhuva suu.

******************

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!

Musiikkiani Youtubessa täällä
Musiikkiani Spotifyssa täällä
Instagram: meri_maaria_virallinen

Iiseillään (2019)

Muistatte varmaan vielä kesän 2018?
Hellettä, hellettä, hellettä.

Suomalaiset kerääntyivät ulos ihmettelemään päivästä toiseen taivaalla mollottavaa valoilmiötä, aurinkoa. Minä lenkkeilytin koiraa varjoisassa metsässä, sillä se oli ainut paikka, jossa jaksoin kävellä kymmentä askelta pidemmän matkan. Ja vaikka luulin ainoan aktiivisen aivotoimintani liittyvän sulamiseen, yhdellä näistä kävelyistä syntyi Iiseillään-laulun kertosäkeistö.

Sen enempään ylikuumentuneet aivosoluni eivät sentään kyenneet. Yritin työstää laulua eteenpäin  läpi syksyn ja talven saamatta mitään maininnan arvoista aikaiseksi – kunnes kevätaurinko jälleen kipusi taivaalle ja palaset loksahtivat kohdilleen. Ratkaisun avain säkeistöjen rakentamiseen löytyi kertsistä.

”Antaa kesän täyttää meidät kesäbiiseillään, kliseillään.”

Siinäpä se!
Aloin kahlata läpi suomalaisia kesäbiisejä halki vuosikymmenten ja tutkia, millaisista asioista niissä lauletaan. Kävi ilmi, että samat aiheet ja teemat toistuivat kesästä toiseen, vain kertomisen tapaa muutettiin. Niinpä koko suomenkielisten kesähittien historia oli suhteellisen helppo mahduttaa neljään säkeistöön. Iiseillään on siis itse asiassa suomalaisten kesäbiisien yhteenveto, vaikka karsintaakin jouduin toki tekemään.

Lyriikka kätkee sisäänsä ainakin 35 menneiden kesien hittiä eri vuosikymmeniltä.
Montako niistä löydät?

*************************
Iiseillään, iiseillään,
antaa kesän täyttää meidät
kesäbiiseillään, kliseillään.
Vapauden kutsu soi.

Kesäkatu kengissä polttaa,
asfaltti kuuma ja tomuinen.
Kaupunki nöyränä sylissä,
muttei tekemistä, en sitä kestä.
Tahdon airot tai botskin ja bensaa,
edes oluen, mut sitäkään en saa.
Olen kaupungin urbaanin sykkeen vanki,
jollen Hankoon kyytiä hanki.
Tahdon ajella ahonlaitaa tandemilla ilman paitaa,
olla pelimies kovakuntoinen, kesänlapsi villiluontoinen,
jäde makee, iho suolainen,
janon jättää kieleen, jäädä sun mieleen.

Iiseillään, iiseillään…

Lähden kuumalle hiekalle rantaan,
hiekkaa taskuissa ja hiuksissa.
Kun silmäni avaan, sut siinä näen,
oot rantatuolis’, rantakuosis’.
Rantabaarissa pauhaa ala-lala-long,
olen vieläkin rusketusraidaton.
Sillä hetkellä tuun kylmästä lämpimään,
jäät silkkinä syliin läikehtimään.
Tuuli tarttuu hameenhelmaan, heinänkorsi hymynreunaan.
Mikä kesä ja meri kuohuva, tuo kuumankostea Mombasa!
Pian Lammassaaren pitkospuilla
saatilla, vadelmapaatilla.

Iiseillään, iiseillään…

Pitkä, kuuma kesämme huumaa,
repee levikset on motarilla kuumaa.
Tavoitteena on brown skin
tämän kaupungin ainoan sheriffin.
Huulta heitämme suusta suuhun,
lennämme käenpesän ylitse kuuhun.
Linnut laulaa ja aurinko nauraa meille,
kun me soudellaan landelle teille.
Liplotaan juhannusaalloilla ja kysellään kylänraitilla,
että missä on häät vai perutaanks ne, sitten nakkikioskille jatkoille.
Taivaan tähtikartat hiekkaan siirrät
ja kartaksi ihooni piirrät.

Iiseillään, iiseillään…

Kesäkelit hiipien häipyi,
syys saapui vakava ja arkinen.
Hiekkaranta on autio,
baari sulki jo, pimeni aurinko.
Siellä sotkuisen katoksen alla
löit luukkusi kii voimalla.
Droppas’ tunnelma, kerroit etsiväs’
jotain uutta kesäkaveruutta.
Muistoihini jäivät ne ihanat hulahula-päivät.
Sä lensit pesiin vieraisiin ja mun pelikaanilento päättyi turbiiniin.
Syksyn sävel, e-molli ja ero
– se on jädekesän makeisvero.

*************************

Iiseillään ilmestyy Spotifyssa ja muissa suoratoistopalveluissa juhannuksena!

 

 

Majakka (2018)

Joskus uuden tekeleen äärellä tulee vahva tunne, että nyt osui ja onnistui. Luova puuska on tuottanut jotain kutkuttavaa ja kiinnostavaa. Aina näin ei suinkaan ole. Välillä jo heti laulun valmistuttua tietää, että tällainen tästä nyt tuli – merkityksetön ja arkinen luritelma, joka hautautuu nopeasti laatikon pohjalle, eikä jätä itsestään minuun minkäänlaista jälkeä. Mutta nämäkin väliluritelmat ovat osa prosessia, niitä näkymättömäksi jääviä vuoren seinämiä joita ilman ei olisi huippujakaan.

Majakka (2018) on yksi henkilökohtaisista huipuistani: laulu, jonka jokainen sävel kaikuu merkityksenä ihon alla.

Minulla on tapana antaa lauluja aina silloin tällöin lahjaksi. Kun teen lahjalaulua, lähden etsimään laulun alkuitua henkilöstä jolle sen teen, sillä haluan, että laulu on saajansa näköinen (tai kuuloinen). Majakka syntyi syntymäpäivälahjaksi ulkosaariston kasvatille, jolle meri on yhtä itsestäänselvä osa elämää kuin uni jollekulle toiselle.

Jo laulua tehdessä kuitenkin huomasin, että siitä tuli minullekin äärettömän rakas ja tärkeä. Tuoreena äitinä samaistuin vahvasti hurmaavan arvaamattoman meriveljensä syleilyssä seisovaan majakkaan. Haluaisin ajatella pystyväni samaan kuin laulun majakka: olla se pettämätön luotsi, joka osoittaa karien paikat ja suojaa silloin, kun myrsky puhkeaa.

Majakan masteroitu versio löytyy Spotifysta ja muista musiikin suoratoistopalveluista. Löydät ne helposti täältä.

*************************
On jonkun seistävä täällä,
työ tärkeä, yksinäinen.
Meri ystävä on poutasäällä,
mutta naapuri kylmäpäinen.
Näet keskellä merta sä saaren
kuin tyhjästä se kohoaa.
Kuvanveistäjä rantojen kaaren
meri on, työnänsä silottaa.

Tämä ikuinen pesti on täällä,
työsarka – se on loputon.
Edes huomaa et, mua tarvitset
ennen kuin apua hetkessä kaipailet.
Meri ottaa ja antaa, hän veljeni on,
isoveljeni hurmaava, arvaamaton.
Minä puolestaan ryhdin sain sotilaan,
ryhdyin valolla veneitä suojelemaan.

Tämä saari on kuin valtaistuin,
josta valtakuntani vaarat näen.
Valokruunu mun päässäni loistaa
ja se pyörii kun käännän pään.
Minuun luottaa voit armoilla veden,
luottoluotsiisi sylissä yön.
Tunnen rannat mä lähisen veden,
meriveljeni karisen vyön.

Tämä ikuinen pesti on täällä…

On jonkun seistävä täällä,
työ tärkeä, yksinäinen.
Pidän kruununi pyörivän päällä,
meren matkaaja sua suojellen.

*************************

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!

Sade (2003)

Puhelin soi. Se oli sairaalasta.
Isoäiti oli saanut aivoinfarktin.
Lähituntien ja päivien sanottiin ratkaisevan paljon, mutta ennuste ei ollut hyvä – emmekä me voineet tehdä muuta kuin odottaa.

Sellainen odottaminen on inhottavaa: yhdistelmä loputtomuudentuntua, pelkoa ja raskasta melankoliaa. En muista noista päivistä paljoa. En tiedä muiden liikkeistä, en juuri omistanikaan, mutta sen muistan elävästi, että minut piti järjissäni musiikki. Hakkasin koskettimia menetyksenpelon nostattamissa adrenaliinihöyryissä ja nousin pianon ääreltä vasta, kun Sade (2003) oli syntynyt.

Isoäitini ei uskottu enää heräävän, mutta hän heräsi. Odotustenvastaisesti hän oppi uudelleen myös kävelemään, puhumaan ja pärjäämään. ”Meilläpäin ei ole ollut tapana jäädä sänkyyn makaamaan”, onkin isoäiti itse todennut. Nyt, viisitoista vuotta myöhemmin, saamme yhä nauttia hänen seurastaan ja sisukkaasta asenteestaan.

*************************
Sade itkee surujansa,
sade suree kokemaansa,
sade, se valuu tyhjyyteen
alas maahan sumuiseen.
Sade matkaa alas maahan,
tanssii sadepisaroina,
soittaa sade meille laulun
joka kasteen kostuttaa.

Tuulenviima sadetta säestää
ja synkkyys leviää.
Sade puhdistaa, vie kauas kaiken kamalan.
Ihmiskunnan tuudittaa hiljaiseen
ikiuneen.
Ja sade katoaa, vie mukanaan sen synkän hetken.

Sade itkee surujansa…

Sateen tuoma tunnelma hiljainen
meille aukenee.
Sade tanssillaan kai kasvattaa vain voimiaan.
Ihmiskunnan alistaa otteeseen
voiman luonnon.
Ja sade katoaa, se vapauttaa taas valon hetken.

Sade itkee surujansa…

*************************

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!

Muistatkos (2011)

Muistatkos (2011) syntyi alun perin monologiksi Tapio Toivasen ohjaamaan näytelmään ”Taidan olla…”. Teksti oli kuvaus siitä, mitä rakastumisen hetkellä tapahtuu, ja minulle hyvin henkilökohtainen, sillä lainasin siihen palan omaa elämääni. Rakastumisen kuvaamisessa kiinnostavinta oli sen suhde aikaan: Asian oivaltaminen saattaa tapahtua silmänräpäyksessä, mutta koska tuohon hetkeen tiivistyy valtavasti merkityksiä, se saattaa laajeta hyvinkin pitkän tuntuiseksi. Jäähän hetkestä muistiin jokainen haju, ääni, katseen suunta ja ympäristön yksityiskohta. Tai ainakin minulle on jäänyt.

Näytelmän esitysten päätyttyä teksti jäi mieleen kieppumaan ja kuiskutteli keskeneräisyyttään. Vähitellen se alkoi tiivistyä, kiteytyä ja otti lopulta laulun muodon. Pari vuotta valmis laulu lepäsi pianoni päällä piilossa, kunnes lopulta esitin sen miehelleni häidemme kynnyksellä. Hänkin muisti raiteidenkorjaajat, kieppuvat katuvalot ja havahduttavan aamuauringon kajastuksen.

*************************
Muistatkos vielä ne raiteidenkorjaajat,
muistatko vielä yön sykkeen?
Me olimme ainoat, jotka pitivät meteliä
muuten hiljaisessa yössä.

Muistatkos vielä kuinka kaupunki keinui,
katuvalot kuin tulikärpäsen lento?
Se yö oli kuin pysähdys ajan ja hetken,
johon kaksin me teimme retken.

Ja se yö oli niin uljaan maaginen,
että jotenkin hätäännyin.
Sinä huomasit sen, otit syleilyysi
ja karkotit hätäni pois.

Muistatkos vielä kun havahduimme aamuun,
muistatko vielä sen sykkeen?
Kehomme kevyet, painottomat kuin yöilma,
nousivat yhdessä taksiin.

Ja niin raiteidenkorjaajien kolistellessa
kahdesta olikin tullut yksi.
Sinusta ja minusta oli tullut me,
kas me sovimme toisillemme.

Muistatkos?

*************************

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!

Hiljainen hiihtäjä (2017)

Elettiin tammi-helmikuun vaihdetta. Lunta oli sen verran, että etelä-Suomessakin pääsi hiihtämään, ja niinpä minäkin olin suunnannut ladulle  –  syystä tai toisesta pahoilla mielin. Mitä pidempään hiihdin, sitä kirkkaammaksi ja keveämmäksi mieli kuitenkin muuttui. Eikä se ollut ensimmäinen kerta. Usein urheillessa ”hiki huuhtelee mielen mustaa” ja ”lihasvoimaksi kipua muuntaa”.

Pian huomasin sisäisen Mielensäpahoittajani kadonneen taivaan tuuliin. Murisemisen ja nurisemisen sijaan olin alkanut sävyttää sauvomistani sanaleikein. Keksin synonyymeja lumelle, pakkaselle ja salamoinnille ja rakentelin yksittäisiä lyriikansäkeitä minulle tapahtuneesta muodonmuutoksesta. Vei kuitenkin vielä koko helmikuun saada Hiljainen hiihtäjä (2017) valmiin värssyn muotoon.

Jokunen viikko laulun valmistumisen jälkeen kuulin radiosta Antti Tuiskun kappaleen Mä hiihdän (2017), joka yllätyksekseni perustui samaan ideaan ja allegoriaan. Toteutus vain oli täysin toisenlainen. Ei sillä, että idea olisi ollut uusi ja ihmeellinen: Onhan muun muassa Eino Leino hyödyntänyt runoissaan hiihtämistä elämän ylä- ja alamäkien kuvaamisen keinona.

*************************
Latu kulkee lumista pintaa
kauas tunturin tuolle puolen.
Kuuran kätkemää kristallisiltaa
lykkii voimalla ukonnuolen
tuo hiihtäjä hikinen.

Hiki huuhtelee mielen mustaa,
lihasvoimaksi kipua muuntaa.
Vaitonaisena nenänalustaa
pyyhkii hiihtäjä tutkien suuntaa.
Itä pilvistä pimenee.

Suru on sisäinen hiljaisuus,
ilo kuuluu kauas.
Suru sydäntä painava salaisuus,
ilo helkkyvän hauras.
Itä pilvistä pimenee.

Suksi suruja allensa murtaa.
Sivakoidessa sumuinen mieli
selkenee ja hiihtäjää turtaa
hellii talvinen kohtalonkieli,
mielipahoja parantaa.

Suru on sisäinen hiljaisuus,
ilo kuuluu kauas.
Suru sydäntä painava salaisuus,
ilo helkkyvän hauras.
Suru on sisäinen hiljaisuus,
ilo kuuluu kauas.
Suru sydäntä painava salaisuus,
ilo helkkyvän hauras
mielipahoja parantaa.

*************************

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!

OMA NOSTO: Rakkaudesta muusikkoon (2003)

Kevään kutitellessa kantapäitä on hauska palata nuoruuteen ja vähän vauhdikkaampien laulujen pariin. Sen takia valikoin tämänkertaiseksi oma nosto -biisiksi lukioaikaisen Hekuma-bändimme demokipaleen Rakkaudesta muusikkoon. (Laulun perusteellisempaan syntytarinaan pääset tutustumaan nimeä klikkaamalla.)

Hekuma syntyi kolmen ystävyksen halusta tehdä moniäänisesti laulettua pop-musiikkia. Kun bändiluotsimme Riikka Timonen kannusti meitä tekemään tunnettujen laulujen rinnalla myös omaa musiikkia, se antoi minulle kimmokkeen säveltää entistä aktiivisemmin. Rakkaudesta muusikkoon on laulu, joka kuvastaa nuoruuteen liittyvää ihastumista, ja koska olimme musiikkilukiossa, kuka olisikaan ollut parempi ihastumisen kohde kuin mysteerinen ”muusikko”.

Äänitteellä kanssani laulavat Elise Hasanen ja Laura Pynninen, rumpuja soittaa Jori Härus, bassoa Pasi Lehtonen ja kitaraa Jussi Järvinen, jonka käsialaa myös bändisovitus on. Äänityksestä ja miksaamisesta ovat vastanneet Atte Heinonen ja Petteri Hyvärinen.

*************************
Muusikoista näppini irti ain’
tahdoin pitää, kun kokea sen sain:
Heistä musiikille kaikki muu häviää,
rakkauskin on vain arkielämää.
Pakko oli mieleni käännyttää
kuitenkin, kun sait tunteet heräämään.
Niinpä kaksi tulisieluista taitajaa
ryhtyi yhdess’ onneaan onkimaan.

Muusikolta laulun, rakkauden sain,
serenadin kauniin lahjaksi vain.
Kitaransa kultaa keräillen,
elämää sen vienon taiteilijasielun opettelen.

Boheemia elämää arastin,
silti sulta sointusi anastin.
Kun sä lähdit kiertueen vetämään,
tottua sain rokkarin elämään.
Kitaralle jos kakkoseksi jäin,
ryhdyin usein hurjana mylvimään.
Silloin muusikkoni herkästi hymyili,
hennon suukon poskellein sipaisi.

Muusikolta laulun, rakkauden sain…

Vielä tänä päivänä hymyilee
muusikkoni mulle ja kynäilee.
Sonaateiksi sanansa rakentaa,
soinnuillansa maailmaa parantaa.
Herkän rakkauslaulun jos kyhäilen,
muusikkoni kuuntelee myhäillen.
Äänensä kun lauluksi purkautuu,
unohtuu mun maailmasta kaikki muu.

Muusikolta laulun, rakkauden sain…

*************************

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!

Kiitos että (2017)

Olen siitä onnellisessa asemassa, että jo 11 vuotta sitten löysin ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla. On aina ollut ja on edelleen.

Ehkä tästä johtuen minulta syntyy vain harvoin lauluja eroista, pettämisestä, jätetyksi tulemisesta, sydänsuruista, ihastumisista. Onnellisuudesta, surusta, toivosta ja rakkaudesta toki kirjoitan, mutta harvemmin parisuhteen näkökulmasta.

Viime kesänä havahduin siihen, että haluaisin pitkästä aikaa kirjoittaa rakkauslaulun: sellaisen suoraan sydämestä kumpuavan, jossa tulisin sanoneeksi asioita, jotka jäävät arjessa liian usein ääneen sanomatta. Tämän havahtumisen myötä sanat alkoivat löytyä oikeastaan itsestään. Laulun tekemisessä suurin haaste olikin vaihtoehtojen karsiminen.

Jatkossa yritän muistaa sanoa asiat ääneen ilman laulun tekemistäkin.
Kiitos, että olet olemassa. Kiitos menneestä, nykyisestä ja tulevasta.

*************************
Kiitos että lämmität suihkun valmiiksi,
että tuoremakkarat paistat lounaaksi.
Kiitos että iltaisin löydät sohvalle,
käperryt mun viereeni kulman kohdalle.

Kiitos ohikiitävistä valovuosistamme,
joiden ajan saamme olle toistemme ominamme,
siitä että sulle juuri tällaisena riitän,
edes kerran etsin sanat ja sua siitä kiitän.

Kiitos että viet minut pyöräretkelle,
puhelimen sammutat, antaudut hetkelle.
Kiitos tavasta jolla halaat kun itkettää,
sanot: maailman tyhmyys on ohimenevää.

Kiitos ohikiitävistä valovuosistamme…

Kiitos että kanssani jaat salaisuutesi,
pelkosi ja unelmien avaruutesi.
Kiitos siirtolohkareista, yläjuoksusta,
kotona oottavasta kahvintuoksusta.

Kiitos että, kiitos että, kiitos että, kiitos,
kiitos että, kiitos että, kiitos että, kiitos…

*************************

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!

OMA NOSTO: Pedon merkit (2004)

Maaliskuun loppupuolella luvassa on taas uutta musiikkia, mutta vielä sitä ennen halusin nostaa naistenpäivän kunniaksi esiin yhden aiemmin blogissa ilmestyneistä lauluistani. Laulun perusteellisen syntytarinan löydät täältä.

Pedon merkit (2004) on yksi lukioaikaisista, Hekuma-bändille säveltämistäni kappaleista. En muista, että olisimme koskaan esittäneet sitä missään, mutta harjoituksissa laulua treenattiin kyllä. Laulun syntyprosessi oli pitkä ja kivulias. Melodia ja lyriikan kantava ajatus pedoksi naamioitumisesta syntyivät kuin taikaiskusta, mutta sanat ja sovitus antoivat etsiä itseään pitkään. Viimeiset pikkumuutokset niihin tein vielä tähän sovitukseen. Laulun valmiiksi saamiseen kului siis vaatimattomat 13 vuotta.

Vaikka kappale ei varsinaisesti ole duetto, halusin kuitenkin tehdä sen kahden naisen voimin. Niinpä kanssani äänitteellä laulaa ystäväni Maija Ilmoniemi.

*************************
Todeksi mun pieni leikkini
tuntui muuttuvan.
Kasvoihin pinttyi pedon meikkini,
se itsetuntoni suojaa.
Vasta liian myöhään huomasin,
mun muottiin luotuun mukauduit.
Katselit kuin karhu katselee,
kun kaltaiseensa petoon rakastuu.

Päätin laskea seitsemään,
en heittäytyä synkkään hulluuteen,
mutta kun pääsin kuutoseen,
vei pedon luku ja minut nielaisit.

Haa-aa-aa, sydän vuotaa,
vaatii pedon surmaa.
Houkutusten tie
hyvältä näyttää mut,
hukkateille vie
ja hyväks’ käyttää.

Tiesin sä leikit kanssani,
piiritit ja väijyit.
Luulit mä sitä sulta halusin,
se pedon luonteeseen kuului.
Tunsin kun vinoviilloin raatelit
mun pinnan naarmukerroksiin.
Kehräsit kuin kissa kehräilee,
kun saalistansa haluamansa saa.

Haa-aa-aa, sydän vuotaa,
vaatii pedon surmaa.
Houkutusten tie
hyvältä näyttää mut,
hukkateille vie
ja hyväks’ käyttää.

*************************

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!