OMA NOSTO: Suvi Vainio (2003)

Tämän vuoden alussa asetin itselleni musiikin saralla yhden tavoitteen: Päätin lakata olemasta itse itselleni esteenä sen suhteen, että toisin musiikkiani päivänvaloon.

Meillä suomalaisilla kun tuntuu olevan se perisynti, että heittäydymme vaatimattomiksi – enkä nyt tarkoita, että vaatimattomuudessa olisi mitään vikaa. Usein vain erehdymme luulemaan pelkoa vaatimattomuudeksi. Kätkeydymme sen kuvitelman taakse, että kun riittävän kauan teemme ahkerasti töitä ja yritämme parhaamme, joku kyllä tulee meidät kotoa hakemaan. Tai sitten sorrumme pettymystä pakenevien pessimistien suosittuun harhakuvitelmaan, emmekä uskalla laittaa itseämme täysillä likoon, etteivät epäonnistumiset kirvelisi niin ilkeästi.

Minäkin tunnustan sortuneeni molempiin. Ja kuluneen vuoden aikana olen myös huomannut, että korjausliikkeen tehtyäni hyviä asioita on alkanut tapahtua. Pettymyksiä ja epäonnistumisiakin matkan varrelle on toki mahtunut, mutta vielä enemmän niitä onnistumisen ja ilon hetkiä.

Koska olen tällainen vastikään itse salpaamastani kaapista päivänvaloon lennähtänyt musiikintekijä, vaikutan ymmärrettävästi ”piireissä” vielä emostaan eksyneeltä untuvikolta. Ja sellainen toki osittain olenkin. Some-markkinointi on minulle pelottavan tyhjänä ammottava aavikko, jossa alan vähitellen hahmottaa kangastuksenomaisia lainalaisuuksia. Keikoilla kuulen iholle kertyneen esiintymisruosten rapisevan hijalleen lavan pintaan. (Vähitellen ruostemuurin alla on esiintyessä jo helpompi hengittää!) Minua alkaa yhä hihityttää, jos kutsun itseäni muusikoksi tai lauluntekijäksi, ja välillä joudun todella kamppailemaan mieleni kanssa siitä, olenko valemuusikko vai kärsinkö vain huijarisyndroomasta.

Totuushan kuitenkin on se, että tätä olen tehnyt koko elämäni. Aloitin musiikin harrastamisen kaksivuotiaana eli 31 vuotta sitten. Olen soittanut nelivuotiaasta, ryhtynyt laulamaan kurinalaisen tavoitteellisesti Tapiolan kuoron riveissä ala-asteella, perustanut ensimmäisen bändini 15-vuotiaana ja alkanut säveltää omia lauluja samaan aikaan.

Mutta siinä että saa kasvaa ja oppia äärettömän lahjakkaiden muusikonalkujen keskellä on se ristiriita, että myös tajuaa oman taitotasonsa suhteessa huippulahjakkuuksiin. Tulevaa elämää puntaroivana aikuisenalkuna ynnäsin menneitä vuosia siten, ettei oma tasoni muusikkona ikipäivänä riittäisi musiikkiuran luomiseen. Sitä en kahdeksantoistakesäisenä vielä ymmärtänyt, ettei kukaan meistä ollut vielä valmis, vaan jokaisella muusikoksi aikovalla olisi edessään vielä kilometreittäin harjoittelua, sinnittelyä, yrittämistä, oman jutun etsimistä, verkostoitumista ja työntekoa. Ja vielä senkin jälkeen sattumalla olisi oma merkityksensä siihen, miten kunkin elämä muotoutuisi.

Tämänkertainen oma nosto -biisini on todistusaineistoa lauluntekijyyteni alkumetreiltä yli 15 vuoden takaa. Tein laulun silloiselle bändillemme Hekumalle, jonka kolmen kappaleen demon lähetimme Poko Recordsille asti. Vastauskirjeessä todettiin bändissä olevan potentiaalia ja kehotettiin jatkamaan juttumme työstämistä. Pian sen jälkeen bändi hajosi.

Äänitteellä kanssani laulavat Elise Hasanen ja Laura Pynninen, rumpuja soittaa Jori Härus, bassoa Pasi Lehtonen ja kitaraa Jussi Järvinen, jonka käsialaa myös bändisovitus on. Äänityksestä ja miksaamisesta ovat vastanneet Atte Heinonen ja Petteri Hyvärinen. Laulun koko syntytarina löytyy täältä.

*************************
Oli tyttö kiltti ja pieni,
hentoinen kuin enkeliolento.
Tytön päässä asui pieni ääni,
joka kuiski: ”Hei, oon Suvi Vainio”.
Persoona toinen oli muuttanut tyttöön,
se tahtoi päästä tulella leikkimään.
Ja tyttö päätti ryhtyä leikkiin,
kokeilla kaksoiselämää.
Hei, nyt mä oon Suvi Vainio.

Suvi tahtoi riskejä ottaa,
rakasti hän vauhdin hurmaa.
Metsätielle tyttösen johti,
käskyt antoi ja tyttöä ohjasi.
Tyttö liftasi, pääsikin kyytiin
porukan viinanhuuruisen.
Siitä matka eteenpäin johti.
Tyttö tahtoi takaisin, mutta
hei, nyt hän oli Suvi Vainio.

Matka jatkui kaupunkiin, jossa
Suvi kierteli kapakoissa.
Tytön ruumiin vallanneena
saattoi täysillä toikkaroida.
Illan edetessä alamäki alkoi,
silloin Suvi kyllästyi leikkimään.
Aamulla tyttö kadulta heräsi,
viimeiset minuuden rippeensä keräsi.
Hei, en enää oo Suvi Vainio.
*************************

Piditkö kuulemastasi? Ota rohkeasti yhteyttä. Näitä löytyy lisää!